Kuinka kaikki alkoi

Mieheni Rikun kanssa meidän avioliittoseksi oli jo muuttunut aika leipiintyneeksi ja unohduin aina silloin tällöin baareihin ja etsin miesseuraa.Tästä kerran kiinni jäin ja mieheni oli mustasukkainen ja vaati minua lopettamaan suhteen ja niin tietenkin tein.Toistuvasti jäin kiinni myös pornon katselusta josta mieheni ei pitänyt alkuunkaan.Kerran yhteisen kostean illan aikana mieheni heitti ilmoille ajatuksen vieraista miehistä,olin aluksi että ei missään nimessä mutta seuraavina päivinä huomasin että ajatus kiihotti minua kovin.Otinkin asian puheeksi muutamia viikkoja myöhemmin ja Riku oli hyvin vastaanottavainen,hän puhui suoraan mustasukkaisuudestaan mutta sain hänet vakuutettua että suhteemme ei vaarannu vaan että kyseessä on pelkkä seksi.

Ryhdyimme tuumasta toimeen,laadin ilmoituksen tuhmalle sivustolle jossa ilmoitin että mieheni luvalla Isorintainen(F-kuppikoko)rouva hakee seksiseuraa hyvin varustetuista miehistä.Vastauksia tuli vuorokauden aikana yli sata ja siitä lähdin perkaamaan miehiä.Mielenkiintoni kohdistui 49v Seppoon joka asui lähellä ja jolla oli iso varustus.Miehelleni kerroin Seposta ja näytin viestit ja kuvan Sepon kookkaasta varustuksesta ja kerroin kuinka mieleni tekee isoa.Rikulla on penis vain 13cm erektiossa ja vaikka pidänkin siitä,niin välillä tekee mieli saada isoa täytyy myöntää ja se on ajatuksenakin kovin kiihottavaa.Riku oli hyvin vastaanottavainen ja häntäkin ajatus kiihotti ja nussimme keskustelun päätteeksi.

Sovimme Sepon kanssa ensitapaamisen hotelliin ja olin todella hermona kun lähdin taksilla tälläytyneenä tapaamiseen.Epätodellinen oli fiilis kun mieheni lähetti minut matkaan hymyillen,arvailin että hän on mustasukkainen ja huolissaan mutta ne ajatukset karisi nopeasti olin niin kiimassa.Hotellin aulassa törmäsin Seppoon,hän oli pitkä ja tumma mies ja hymyileväinen,turvallinen 🙂 Siirryimme hotellin baariin ja tilasimme lasilliset kuoharia.Tulimme hyvin juttuun ja Seppo ehdotti että josko siirtyisimme hänen huoneeseen.Huoneeseen saavuttuamme en kerennyt ympärilleni juurikaan vilkaisemaan kun Seppo takaapäin tarttui rintoihini ja suuteli hellästi mutta vaativasti kaulaani.Huokaisin helpotuksesta kun sain tuntea vieraan miehen kosketuksen ja tunsin kuinka alapääni alkoi kostumaan,olin jotenkin niin munan tarpeessa.Menimme sängylle ja riivimme vaatteita pois päältämme,suutelimme kiihkeästi ja äänekkäästi ja kädelläni hamusin Sepon etumusta ja tunsin reippaan pullotuksen.Avasin Sepon housuja ja esiin ponnahti täydessä erektiossa oleva jämäkkä ja iso kalu jonka heti osasin ottaa suihin 😉 Imin kalua ja Seppo työnteli sormiaan pilluuni samalla ja hamusi kondomia mutta olin niin kiimassa että sanoin että nai paljaalla ja Seppo teki työtä käskettyä ja työnsi ison kalunsa sisääni ja se tuntui taivaalliselta,ei kauaa mennyt kun jo sain ensimmäisen orgasmini ja voi pojat kun se oli voimakas aivan kiljuin nautinnosta.Seppo laukesi karjahtaen spermat sisääni vaikka meidän piti kondomia käyttää.Myöhemmin Seppo otti minut käsivarsilleen ja nussi minua vasten seinää ja se oli aika reipasta menoa,sain kaiken kaikkiaan 4 orgasmia,kaksi pienempää ja kaksi voimakasta.Tekstiviesti kilahti puhelimeeni ja arvasin että se on viesti mieheltäni,en kuitenkaan malttanut sitä nainnin tuoksinassa katsoa.Hotellista ulos päästyäni hyvästelin Sepon ja kiittelin vuolaasti kyydeistä 😀 Vastasin mieheni tekstariin että olen jo kotimatkalla.Olin onnellinen taas.

Kotona minua odotti yllättynyt mies,Riku kyseli vuolaasti Sepon taidoista ja kerroin että hyvät oli kyydit,mainitsin myös useista orgasmeista ja tässä vaiheessa Riku kysyi että oliko Seppo parempi sängyssä kuin hän johon diplomaattisesti vastasin että hän oli ainoastaan erilainen 😉 Mieheni ei tiedä tämän blogin olemassaolosta ja hyvä niin,aion puhua tässä suoraan ja totuudellisesti.Riku vei minut sängylle ,riisuttiin ja huomasin kuinka oman kullan tuttu muna oli erityisen kovana ja panohalut olivat melkomoiset.imin Rikun kalua ja kuinka ihanan kova se olikaan,ajattelin että tämäpä sattui kivasti,tuhmalle rouvalle kahta kovaa kalua samalle päivälle,hih 😀 Riku siirtyi nuolemaan pilluani ja se tuntui erityisen härskiltä kun tuntui että Sepon spermalastit valuvat ulos ihan justiinsa mutta Riku nuoli pilluani aikansa ja tuli päälleni ja työnsi kovan kalunsa sisääni ja nai oikein rajusti ja nopeasti laukesi karjahtaen ja raukeana maattiin ja juteltiin tapahtuneesta.Tästä alkoi elämämme Kuumana vaimona ja aisankannattajana,olemme jo aika harjaantuneita nykyään tässä lifestylessä.

Katsottu: 891 kertaa Julkaistu